Arttu Peltoniemi

Ruuhitanssin estradi. Kuvan otti Katri Lassila Ruuhitanssista tehty kirjoitus ruuhitanssin taustalla on luettavissa täältä:  https://arttupeltoniemi.blogspot.com/2023/07/ruuhitanssin-taustalla.html Tämä postaus keskittyy enemmän esitykseen ja sen jälkitunnelmiin. Esityksen takana olevasta prosessista voi lukea ylle linkatusta blogitekstistä. Ruuhitanssi esitykset tapahtuivat 12 ja 13.8.2023 Vihdin Salmijärven kalliomaalauksella. Yleisö souti kalliomaalaukselle kirkkoveneellä ja katsoi esityksen veneestä. Lisäksi 14.8 esitin teoksen Katri Lassilan tuomalle kuvausryhmälle, ylen toimmittajille ja ääniarkkeologi Riitta Rainiolle. Riitta myös äänitti esityksen.  Ennen esitystä ehdin käydä ruuhella kalliomaalauskohteessa 2 kertaa. Vaikutuin suuresti kohteen akustiikasta. Ekalla kerralla tuli selväksi, että minun ja yleisön välillä pitää olla hieman etäisyyttä, jotta akustiika toimii optimaalisesti. Saavutetaan tilanne, jossa oma ääneni ja sen kaiku saavuttavat yleisön kiinnostavasti. Samalla

Ruuhitanssi on teos, jossa tanssija Arttu Peltoniemi (meitsi) yrittää lähestyä kivikautisen ihmisen tanssillista kokemusta mahdollisimman monesta näkökulmasta. Olen tehnyt aikaisemmin kolme esihistoriallisen ihmisen kokemusta käsittelevää tanssiteosta. Nyt Ruuhitanssi-teoksessa tanssin kalliomaalauskohteella kivikautisen mallin mukaan tehdyssä ruuhessa ja siperialaisten shamaanihautojen inspiroimassa asussa. Harjoituksista väsynyt tanssija lipumassa rantaan. Kivikauden tanssisoolo ja Kalliosta lihaksi -teos Vuonna 2020 tein soolon "Kivikauden tanssi", jossa käytin  tanssilliseksi tulkitsemaani kalliomaalauskuvastoa tanssin inspiraationa (Mun Oulu teki silloin prosessista artikkelin: https://www.munoulu.fi/artikkeli/-/id/muinaistulien-ilta-kierikissa-tanssija-arttu-peltoniemi-kalliomaalausten-nahoissa ). Seuraavana vuonna tein samalla teemalla isomman teoksen tanssija Satu Rinnetmäen ja muusikko Keke Lammassaaren kanssa. Tällä kertaa teoksen nimi oli Kalliosta lihaksi ja se kä

Opinnäytetyössäni tein ikonografisen analyysin kansantanssikuvastosta selvittääkseni, miten kansantanssissa performoidaan sukupuolta. Olin motivoitunut tarkastelemaan kansantanssin sukupuolen performointia, sillä monet tuntemani ihmiset olivat kertoneet, että eivät koe sopivansa muottiin. Sukupuolen performatiivisuuden ajatus on peräisin Judith Butlerilta, jonka tiivistän ajatukseen, että sukupuolemme ei ole kehomme osia tai muotoja, vaan kehomme performatiivista käyttämistä. Ikonografisessa analyysissa tarkastelin ensisijaisesta 1900-luvun alun kansantanssi kuvastoa, mutta laajensin materiaalin saatavuuden vuoksi kuvastoa myös tähän päivään. Ikonografiasta poimittujen teemojen avulla tein teemoihin sopiville henkilöille haastattelun heidän somaesteettisestä kokemuksestaan tanssissa. Haastattelut olivat kolmiosaiset sisältäen ensin kolme eri tavoin roolitettua parissa tanssittavaa polskatanssia. Harjoiteltiin ja kokeiltiin päättämäni lennätys molemmissa rooleissa ja puhuttiin ennalta p

Aina on kaikenlaiset mulkut kaiken kivan kieltäneet. Polskatroikan Liekeissä-teos oli reaktio kansantanssikentällä tapahtuvaan äänekkääseen syrjintään ja homotteluun. Vuonna 2016 Folklandia-risteilyllä vanhat kusipäät ääneen homottelivat keskenään tanssivia miehiä. Kun kissa nostettiin pöydälle tapahtuman jälkeen Folklandian Facebook-ryhmässä, tulivat vanhat kusipääsedät kertomaan, että miesten ei tule tanssia keskenään, ei ainakaan kansantansseja. Ei ainakaan neitimäisesti ja provosoivasti. Mukana oli kaikkien aikojen värisuora, jossa kysyttiin ”mistä lapset sitten tietävät ovatko keskenään tanssivat heteroita tai homoja” ja muita klassikoita. Mieleeni painui erityisesti seuraava toteamus: ”Pohjanmaalla lentäsivät ulos” ja tähän vastauskommentti: ”Kyllä näin on”. Tämän edellä esitellyn ala-arvoisen paskan rinnalla esiin nousi valtavasti tanssin vapautta puolustavia ääniä, mutta internetissä voittaa se, joka huutaa koviten, ja lopulta ylläpito sulki ja siivosi keskustelun. Keskustelun

Turilaansydän by Sakari Saaristo. (kuva1) Kansanperinteen hankala historia alkaa jo keräys prosessista. Tulkitsen omasta historian lukemisestani käsin, että suuri osa kansanperinteen kerääjistä on ollut nationalistisesti motivoituneita. Heidän nationalistiset saavutuksensa ovat nostaneet osan heistä omassa peruskoulutuksessani pyhiksi miehiksi, jotka loivat Suomen. Ei ole olemassa vaihtoehtoista historiaa ja minä olenkin super onnellinen, että en ole tsaari Putin I:n alamainen. Minulla ei ole viisautta arvioida mikä prosessissa, joka on johtanut pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi tulemisessa, on ollut välttämätöntä ja mikä kirsikkaa kakun päällä. Ehkä Elias Lönnrot ansaitsee pyhän miehen paikkansa. Hän oli kuitenkin myös todellinen ihminen, jolla oli tavoitteet. Hän on tehnyt meille kansalliseepoksen kansallisen identiteetin rakentamiseksi. Olen myös lukenut useassa somepostauksessa mielipiteen, että Lönnrot varasti Kalevalan Vienan karjalasta. Hänen sanotaan siis olevan kansallisuus

*Alkuperäinen artikkeli  Pedanssissa . Entinen tango-opettajani sanoi kerran, että aloittelevat tanssijat saattavat sekoittaa argentiinalaista tangoa tanssittaessa koetun vientiseurantakokemuksen rakkauteen. Sama on tietysti totta kaikissa parikontaktilajeissa, mutta jokaisessa omalla tavallaan. Tanssiin mahtuu valtavasti erilaisia tyylejä, ja erityisesti kansantanssi on kontaktikokemuksiltaan todella rikas. Jos tangossa lähellä olo on hellän rakkaudellista, niin kansantanssissa kosketustyylien kirjossa on hellän lisäksi hurjuutta, vauhtia, voimaa ja tietysti rakkautta kaikillä näillä tavoilla. Opettajani oli mielestäni väärässä. Itse tunnustan ihmisten kokevan rakkautta tanssiessaan. Kosketus, musiikkiin tapahtuva synkronoitu liike ja vientiseurantakontakti laukaisevat mekaanisesti rakkauden tunteen ihmisessä. Aivot tuottavat tällöin samoja kemiallisia reaktioita kuin esimerkiksi oman kumppanin kanssa ollessa. Näitä tunteita on valtava määrä ja ne ovat rakkauden piirteitä. Rakkaus ei