Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2021.

Rakkaudesta ja Kosketuksesta

Kuva
*Alkuperäinen artikkeli  Pedanssissa . Entinen tango-opettajani sanoi kerran, että aloittelevat tanssijat saattavat sekoittaa argentiinalaista tangoa tanssittaessa koetun vientiseurantakokemuksen rakkauteen. Sama on tietysti totta kaikissa parikontaktilajeissa, mutta jokaisessa omalla tavallaan. Tanssiin mahtuu valtavasti erilaisia tyylejä, ja erityisesti kansantanssi on kontaktikokemuksiltaan todella rikas. Jos tangossa lähellä olo on hellän rakkaudellista, niin kansantanssissa kosketustyylien kirjossa on hellän lisäksi hurjuutta, vauhtia, voimaa ja tietysti rakkautta kaikillä näillä tavoilla. Opettajani oli mielestäni väärässä. Itse tunnustan ihmisten kokevan rakkautta tanssiessaan. Kosketus, musiikkiin tapahtuva synkronoitu liike ja vientiseurantakontakti laukaisevat mekaanisesti rakkauden tunteen ihmisessä. Aivot tuottavat tällöin samoja kemiallisia reaktioita kuin esimerkiksi oman kumppanin kanssa ollessa. Näitä tunteita on valtava määrä ja ne ovat rakkauden piirteitä. Rakkaus ei

Tanssin sanoittaminen kansantanssin viitekehyksessä

Kuva
Johdanto (Teksi kirjoitettu alun perin toukokuussa 2021.) Kansantanssin ylöskirjoittamisen historia esittelee usein kansantanssin miehen ja naisen välisenä tanssina, jossa on mies- ja naispaikat. Myös kansanomaisen paritanssin historia jäljittyy nuorten seurustelukulttuuriin, joka on oletettavasti ollut hyvin heteronormatiivisesti värittynyttä. 1800-luvulla tieteen näkemys sukupuolesta oli myös kaksijakoinen.   Kansantanssin sanoitus on edistynyt pelkän mies- ja nais sanojen käytöstä ja rinnalle on tullut yleisesti käytetty viejän ja seuraajan paikka ja rooli. Esimerkiksi katrillitansseissa en kuitenkaan koe vieväni tai seuraavani, vaan tanssivani kuvioita. Kolmen kontrissa (kolonnatansseissa) sukupuolet on kirjoitettu tanssiohjeeseen, mutta kaikkien tanssi on kuvattu samanlaiseksi ja alun perin sukupuolittunut asetelma menettää merkityksensä tanssin kulkiessa eteenpäin kiertävin paikoin. Kansantanssin kontekstiin mahtuu siis todella monenlaisia tanssitilanteita ja rooleja. Käyn teksti