Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2021.

Tanssin sanoittaminen kansantanssin viitekehyksessä

Kuva
Johdanto (Teksi kirjoitettu alun perin toukokuussa 2021.) Kansantanssin ylöskirjoittamisen historia esittelee usein kansantanssin miehen ja naisen välisenä tanssina, jossa on mies- ja naispaikat. Myös kansanomaisen paritanssin historia jäljittyy nuorten seurustelukulttuuriin, joka on oletettavasti ollut hyvin heteronormatiivisesti värittynyttä. 1800-luvulla tieteen näkemys sukupuolesta oli myös kaksijakoinen.   Kansantanssin sanoitus on edistynyt pelkän mies- ja nais sanojen käytöstä ja rinnalle on tullut yleisesti käytetty viejän ja seuraajan paikka ja rooli. Esimerkiksi katrillitansseissa en kuitenkaan koe vieväni tai seuraavani, vaan tanssivani kuvioita. Kolmen kontrissa (kolonnatansseissa) sukupuolet on kirjoitettu tanssiohjeeseen, mutta kaikkien tanssi on kuvattu samanlaiseksi ja alun perin sukupuolittunut asetelma menettää merkityksensä tanssin kulkiessa eteenpäin kiertävin paikoin. Kansantanssin kontekstiin mahtuu siis todella monenlaisia tanssitilanteita ja rooleja. Käyn teksti