Tanssin sanoittaminen kansantanssin viitekehyksessä

Johdanto
(Teksi kirjoitettu alun perin toukokuussa 2021.)

Kansantanssin ylöskirjoittamisen historia esittelee usein kansantanssin miehen ja naisen välisenä tanssina, jossa on mies- ja naispaikat. Myös kansanomaisen paritanssin historia jäljittyy nuorten seurustelukulttuuriin, joka on oletettavasti ollut hyvin heteronormatiivisesti värittynyttä. 1800-luvulla tieteen näkemys sukupuolesta oli myös kaksijakoinen. Kansantanssin sanoitus on edistynyt pelkän mies- ja nais sanojen käytöstä ja rinnalle on tullut yleisesti käytetty viejän ja seuraajan paikka ja rooli. Esimerkiksi katrillitansseissa en kuitenkaan koe vieväni tai seuraavani, vaan tanssivani kuvioita. Kolmen kontrissa (kolonnatansseissa) sukupuolet on kirjoitettu tanssiohjeeseen, mutta kaikkien tanssi on kuvattu samanlaiseksi ja alun perin sukupuolittunut asetelma menettää merkityksensä tanssin kulkiessa eteenpäin kiertävin paikoin. Kansantanssin kontekstiin mahtuu siis todella monenlaisia tanssitilanteita ja rooleja. Käyn tekstissäni näitä läpi ja avaan ajatteluani ilmiöstä. 

Ongelma (Artun mielestä)

Sanoittaminen mieheksi ja naiseksi rajoittaa silminnähden ihmisten tanssia. Näen esimerkiksi kuinka moni mies, vaikka ei osaisi tanssia hyvin, ei halua kansanomaisen paritanssin kontekstissa tanssia “naisen” tai “seuraajan” paikkaa, vaikka seuraaminen usein koetaan aluksi helpommaksi. Tästä merkittävänä poikkeuksena toimii inkeriläiset röntyskätanssit, joissa mies on perinteisesti ollut seuraajan paikalla. Viejä- ja seuraajasanoitus on hiukan avannut tätä solmua, mutta ei ratkaisevasti. Samoin esimerkiksi katrillitansseissa moni mies kokee, että heidän kuuluu yrittää ripaskaosuuksia tai päristyksiä siiputusten tai pyörintöjen sijaan omissa soolovuoroissaan, vaikka reisivoima ja liikkuvuus ei ripaskoita mahdollistaisikaan ja rytmitaju haastaisi päristelyissä. (En sano, että siiputukset ja pyörinnät olisivat helpompia, vaan että joskus tanssijan ennakkotaidot mahdollistavat ne helpommin. Itseni kohdalla näin ei ollut, vaan nimenomaan siiputukset olivat minulle haastavampia.) Estradikansantanssissa yleisesti käytetyissä nostoissa myös vältetään miesten nostamista, vaikka nämä olisivat kuinka siroja. Olen itse tanssinut harrastajana koreografiassa, jossa minun piti nostaa naista, joka mieluummin nostaisi minua. Olisin myös itse sirorakenteisena ja hyvänä hyppääjänä mielelläni noussut ilmaan. Koreografian mies- ja naispaikkajaon takia näin ei kuitenkaan voitu tehdä. 

Myös kansanomaisen paritanssin puolella koen viejän ja seuraajan askelsanoituksen rajoittavaksi. Tanssia on helppo aluksi harjoitella vakiosijainneilla parin sisäisessä kuviossa, joka esimerkiksi polskan tapauksessa tarkoittaa sisä- ja ulkopiirillä olevaa paikkaa. Kehittyneille tanssijoille ei kuitenkaan ole ongelma viedä tanssia perinteisesti feminiiniseltä ulkopiirin paikalta, jota yleisimmin kutsutaan seuraajan paikaksi. Improvisatorisessa tanssissa nämä paikanvaihtelut sisäpiiriltä ulkopiirille rikastavat tanssia ja mahdollistavat myös kehollisesti tasapainoisempaa kokemusta esimerkiksi jalkojen voiman käytön näkökulmasta. Myös edistyneiden tanssijoiden paritanssissa viejän ja seuraajan roolit häivyttyvät ja ihmissymbioosista tulee kaksisydäminen ja nelijalkainen olento. Tämä kokemus toteutuu usean kansantanssijan kokemusmaailmassa ensimmäisenä hamburska-pyörintöjen eri versioissa, kuten polskan ja hambon pyörinnöissä. Näissä ei toteudu käynnistymisen jälkeen vientiä tai seuraamista, vaan tanssijat tukevat toisiaan.

Enbenspyörinnät ja sanoituksen haasteet

Kiinnostava esimerkki paritanssin puolelta on myös ruotsalaisperäisten polskien enbens-askeleella tapahtuva pyörintä. Tavallisin tapahtuma enbenspyörinnöissä on, että jokin toinen polskapyörintä vaihtuu enbenspyörinnäksi. Tässä pyörinnässa perinteisesti maskuliinisen roolin tanssija ryhtyy ottamaan askelta, jossa pyörii kokonaisen kierroksen yhdellä jalalla jalkapohjan rullausta apuna käyttäen. Samalla feminiinisen roolin tanssija jatkaa esimerkiksi hamburska-askeleen käyttöä ja pystyy täten kannattelemaan tasapainoa vaativaa askelta tekevää maskuliinisen roolin tanssijaa. Minulle tällaiset variaatiot on opetettu niin, että maskuliinisena tanssijana minä päätän askeleen muutoksen hetken jollain merkillä ja tästä syystä minua kutsutaan viejäksi. Koen kuitenkin, että enbenspyörinnän tapahtuessa feminiinisen roolin tanssija suorastaan kannattelee minua ja saan leijua tanssissa hänen tukemanaan. Hänen askeleensa kuljettavat yhteistä pyörintäämme ja pitää meitä oikeassa suunnassa; taidon kasvaessa tarvitsen vähemmän tukea, mutta nautin siitä silti ja antaudun sille tanssiessa. Viejän ja seuraajan roolit eivät kuvaa tanssin kokemuksellista totuutta.

Tässä ei myöskään representoida sukupuolta niin, että representaatiota olisi helppo lukea ja tanssin vaihe lähtee esimerkiksi kesken hamburskapyörintää, jolloin sisäpiiri- ja ulkopiiripaikka ei enää hetkeen ole ollut olennainen. Koen kaikkien aikaisemmin ehdottamineni sanoitusten olevan tähän esimerkkiin epäkäytännöllisiä ja varmasti siksi sitä opettaessa käytetään sanoja, jotka eivät aina kuvaa totuutta. Perinteisenä askeleena enbens-askel on kuitenkin kiinnostavalla tavalla miehelle oletettu askel, vaikka sen kannateltuna oleva luonne poikkeaa muuten miehen oletetusta valtaroolista. Oma kokemukseni on, että askelten synkronoinnissa ja enbens-astujan kannattelussa on helpompi toteuttaa pyörinnän jatkuvaa tapahtumaa, jos enbens-astuja on pidempi kuin hamburska-askeleen astuja. Arvelen tämän selittävän roolien sukupuolittamista aiemmin kuvatulla tavalla, vaikka taito kompensoikin tämän eron. On ehkä oletettu miehet naisia pidemmiksi. Sen sijaan joskus olen kokenut tässä nimenomaisessa pyörinnässä haasteeksi, jos feminiinisen roolin tanssija on minua paljon kevyempi. Tällöin hänen on vaikeampi kuljettaa minua tilassa ja tukea minua, jos minulla on haasteita tasapainoni kanssa. Ajattelen tilassa kuljetettuna olemisen kokemuksen olevan myös tärkeä osa flown tunnetta enbenspyörinnässä. Taidon kasvamisen myötä tämä haaste on osittain kadonnut, mutta mainitsen sen silti sen erityisen kiinnostavuuden takia tässä kehosuhteisuudessa, johon mielestäni liittyy oletuksia maskuliinisen ja feminiinisen tanssijan ominaisuuksista.  

Asennoituminen feminiinisen ja maskuliinisen tanssiroolin sanoitukseen kansantanssin viitekehyksessä

Haluan ehdottaa, että kokeillaan sanoittaa kansantanssia (ja erityisesti itäistä katrillitanssia) feminiinisen ja maskuliinisen tanssiroolin kautta. Mahdollistaisiko tämä asetelma tanssiroolilla leikkimistä sekä itsestä eri puolien ilmaisua enemmän kuin ja viejä- ja seuraajasanoitus? Entä laajentaisiko sisä- ja ulkopiirin askel sanastona paritanssin kontekstissa tanssijan halua opetella molemmat askelikot tai johtaisiko se avoimempaan ymmärrykseen tanssin sisällä tapahtuvista askeleisiin liittyvistä funktioista? Ymmärrys sukupuolesta yhteiskunnan sisällä olevana sosiaalisena roolina, joka käytännössä toteutuu enemmän sosiaalisena kuin biologisena, on nykyään melko hyväksytty ajatus sukupuolentutkimuksessa. Fenomeloginen näkemys on, että sukupuoli edustaa tyyliä. Tyyli ei ole sitä mitä me olemme, vaan miten me olemme. Tämä toteutuu mielestäni tanssissa todella selkeästi. Omin silmin voin todeta, että suomalaisessa kansantanssissa usein feminiininen tanssija on tyyliltään sievä ja maskuliininen tanssija tyyliltään rempseä tai rento. Sen sijaan molemmille sopii tyylillisesti tietynlainen jämäkkyys, mutta jämäkän ja voimakkaan liikkeen kanssa pariutuvat ilmeet usein eroavat feminiinisellä ja maskuliinisella tanssijalla ylläpitäen täten tyylieroa. Mielestäni kaikkea tätä tukisi katrillitanssien tanssipaikkojen sanoittaminen mies- ja naistanssipaikan sijaan maskuliiniseksi ja feminiiniseksi tanssipaikaksi. Tällöin jompaakumpaa rooliaan tanssiva tanssija vapautuu sukupuoleen katsomatta toteuttamaan haluamaansa tyyliä omista lähtökohdistaan.

Sanoituksen vakioitumisen ongelmallisuus

Judith Butler on rooliajatuksen äiti (vanhempi). Butlerin kuuluisa väite on, että sosiaalinen sukupuoli (gender) on performanssi, jota ihminen esittää itselleen ja muille toimintansa kautta. Butler muistuttaa, että lukkoon lyödyt termit ja sanoitukset ovat vaarallisia ja niillä on taipumus johtaa homofobiaan. Tulkitsen Butlerin sanoneen tämän kommentoidakseen omasta työstään syntynyttä sanoituksen vakioitumista. Suomalainen kansantanssiperinne on silmissäni valtavan heteronormatiivista ja korostaa heteronormatiivista halua, jolle esimerkiksi paritanssikulttuurin synty osana nuorison seurustelukulttuuria 1800-luvun alussa antaa perusteltua pohjaa. Itse toivon kuitenkin sydämessäni, että kaikki saavat tanssia ja kaikille on paikka tanssilattialla niin seksuaalisesti haluttomassa kuin halukkaassakin tanssissa. Mirva Mäkinen listaa väitöskirjassaan kontakti-improvisaation arvoja ja mainitsee niiden joukossa seksuaalisuuden kokemuksen. Kansanomainen paritanssi on omassa kokemusmaailmassani vähintään yhtä intiimiä kuin kontakti-improvisaatio ja seksuaalisuuden poisjättäminen koetun tanssin sanoituksesta olisi outoa. Puhun seksuaalisuudesta sanoituksen yhteydessä, koska ehdottamani sanaston huonoja puolia on se, että se kutsuu varsin vahvasti ilmaisemaan yhdenlaista seksuaalisuutta. Feminiinistä roolia tanssiva mies, joka tanssii romanttisesti maskuliinista roolia tanssivan miehen kanssa, on siis yhä rooliasetelman (ja täten ulkoapäin asetetun performanssin vaatimuksen) vanki eikä ehkä koe saavansa ilmaista omaa seksuaalisuuttaan omana itsenään. Koen kuitenkin uuden sanoituksen luovan aiempaa enemmän uutta tilaa rooleilla leikkimiselle. En toivo uudesta sanoituksestani ainoaa tai edes pysyvää vakiota, vaan yhden version tähän hetkeen, jolla rikastuttaa tanssin kuvaamista vastaamaan koettua maailmaa. 

Uuden sanoituksen lisäarvo ja heikkoudet

Israelilaissyntyisen ja New Yorkissa menestyneen Noah Hararin tanssia on kuvattu erityisen virtuoottiseksi sillä se yhdistää feminiinistä ja maskuliinista tanssia. Uskon, että laajempi ajattelu rikastaisi myös omien kehojemme ilmaisua ja tekisi siitä virtuoottisempaa. Olen vuosia juonut olutta eri tanssinharrastajien ja -opettajien kanssa. Viimeaikaisissa keskusteluissa olen nostanut maskuliinisen ja feminiinisen tanssiroolin sanoittamisen pöydälle jatkuvasti. Oman ystäväpiirini tanssijat ja tanssinopettajat kokevat viejä-seuraajasanoituksen poikkeavan katrillitanssien sisällöllisestä todellisuudesta. Monilla on itseni lailla selvästi tarve olla käyttämättä sukupuolittavaa sanoitusta. Usein keskusteluista seuraa vahvistunut näkemys, että uudella sanastolla olisi lisäarvoa. Minulle on myös huomautettu, että epäsensitiivisen ohjaajan käyttämänä maskuliinisen ja feminiinisen tanssiroolin sanasto saattaisi jopa vahvistaa sukupuolirooleja. Totta on myös, että tämä sanoitus ei luo tilaa maskuliinisen ja maskuliinisen tanssiroolin välille.  Sanoitusta on myös lähes mahdotonta käyttää tanssin seassa. Olisi todella kömpelöä huutaa: "maskuliininen rooli johtaa paikan vaihdon!"

Feminiinisen ja maskuliinisen roolin kautta voidaan kuitenkin tarkastella vapaammin niitä piirteitä, liikkeitä ja olemuksia, joiden ajatellaan liittyvän näihin rooleihin. Näin voidaan ehkä päätyä siihen, että roolit eivät viime kädessä olekaan sukupuoleen liittyviä, vaan kuvaavat erillaisia olemisen tapaoja laajemmin ja ovat kaikille avoimia ja omaksuttavia.

Kuvassa kaksi maskuliinista tanssijaa ja Johanna, jotka ottivat vähän tilaa.
Kuva: Juha Anttila, Folklandialla 2019.

Tämänhetkisiä ajatuksia 
(Päivitetty 27/06/22)

Olen jutellut lähinnä omien ystävieni kanssa ja heistä useilla on kanssani samankaltainen arvomaailma. Keskustelut olisivat varmasti hiukan erilaisia, jos menisin huutelemaan vaikka Folklandian facebook-ryhmään. Olen kuitenkin todella vakuuttunut käsityksestäni, että tällä hetkellä yleisimmin käytössä olevat sanastot (viejä/seuraaja, mies/nais, poika/tyttö) ovat ongelmallisia. 

Olen nyt vuoden (syksykauden 21 ja kevät kauden 22) opettaessani käyttänyt feminiinisen ja maskuliinisen tanssiroolin sanastoa esimerkiksi katrillitansseja opettaessani. Paritekniikkaa opettaessa olen sitonyt skeleen sisä ja ulkopiiripaikkoihin eli parin tanssisuuntaan tanssiessa vasemman ja oikean puoleosen askeliin. Nämä sanoitukset ovat toimineet loistavasti ja kaikki oppilaat haluavat opetella sekä sisä että ulkopiirin askeleet kaikissa tansseissa. Monella oli hauskaa yli näytellessä maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä. Lieikittiin suomineitokuvaston inspiroimana ja haettiin latinomatchoilusta lissä virikettä. Huumori oli vahvasti läsnä. Aikomus on luonnollisesti jatkaa sanaston ja roolituksen leikillisyyden edelleen kehittämistä. Koen valtavasti iloa siitä, että oman sukupolveni kansantanssin toimijat usein jakavat näkemykseni nykyisen sanaston ongelmallisuudesta ja ovat kiinnostuneita inklusiivisemman sanoston ja opetusmetodin kehittämisestä.

 Tanssin sanoittamiseksi kansantanssin kentällä ei ehkä ole olemassa yhtä täydellistä sanastoa, vaan sanastoa pitää käyttää älykkäästi tilanteen mukaan. Sanastossa kannattaa tilanteen mukaan ottaa huomioon ainakin perinne, läsnäolevat tanssijat, mahdollinen yleisö, vallitseva kulttuuri ja toiminnan tavoite.  Luulen, että itselläni menee hetki luovia tässä tuulessa, mutta uskon että harjoittelemalla voimme oppia sanoittamaan maailmaa niin, että sanoitus luo tilaa ihmisyydelle eikä rajoita sitä. 

Kommentoithan alle (tai muuten) omat ajatuksesi.