Improvisatorisesta kansantanssista
Tanssijan oma kokemus edellä
Kaksirivisen harmonikan kehitys helpotti myös luvattomien tanssien järjestämistä tanssikiellon aikaan. Kuva: Tauno Norjavirta (SA-KUVA)
Kansantanssit ovat Suomessa tansseja, joita on kerätty ja kirjoitettu muistiin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Kansallisidentiteetin luomisen hengessä ne haluttiin valjastaa kuvastamaan jaloa suomalaista talonpoikaisuutta ja kansallisromanttista kuvastoa. Tähän otettiin mallia esimerkiksi ruotsalaisesta Philochoros-ryhmästä, jonka ohjelmisto oli osittain Ruotsin hovikoreografin käsialaa.
Ympäristö, jossa kansa tanssi, oli Suomen alueella hyvin erilainen. Esimerksi pienissä pirteissä järjestettiin niin kutsuttuja nurkkatansseja, ja tanssia varten tallattiin tasaisiksi peltoja, tanhuoita. Nämä paikat eivät keränneet yleisöjä vaan toimijoita, jotka tanssivat ilokseen pelimannin hoitaessa “DJ:n” roolia tai esimerkiksi laulun tukemana. Ihmisten muuttaessa kyläyhteisöihin paritanssista tuli tavanomainen seurustelukulttuurin muoto. Aiempien perheyhteisöissä tanssittujen ryhmätanssien tapaan tämäkin paritanssi oli yhteisöllistä ja “sisäänpäin kääntynyttä”, eli sitä ei ensisijaisesti tanssittu yleisölle tai ulkopuoliselle katseelle.
Esittävä tanssi vaatii ulospäin suuntautunutta estetiikkaa. Se tehdään yleisölle, joka on parin ja piirin ulkopuolella. Kansallisidentiteettiä luovassa Suomessa tanssiin kohdistui paljon esteettisiä vaatimuksia, joita tanssin alkuperäinen sisältö ei välttämättä tukenut. Nämä vaatimukset ovat muokanneet suomalaista kansantanssia ja sen pedagogiikkaa. Sotien jälkeen kansanomaiseen paritanssiin tuli myös eurooppalaisen paritanssin elementtejä, joissa painotetaan viemistä ja seuraamista vuorojen ja vuoropuhelullisen tanssin sijaan. Nurkkatanssien vuoropuhelullisuutta ei toki voi suoraan todistaa, mutta kyseinen elementti on yhä rakenteellinen osa kansanomaisia paritansseja. Mielestäni kansantanssien liikemateriaali tukee vuoropuhelevaa tanssin mallia paljon paremmin kuin viejä-seuraaja -mallia.
Myös niin sanottujen vakiotanssien harrastajat ovat innostuneet, tai aina uudelleen innostuvat, vuoropohjaisesta tanssista ja siihen kehitetyistä metodeista, joista parhaiten tunnen liquid leading -metodin. Liquid leading toimii vakiotanssien vuorojen sisällä tapahtuvien asentojen ja otteiden kautta. Vakiotanssien otteet määrittävät viejän ja seuraajan. Perinteisen vakiotanssin otteet sisältävät usein oletuksia parin sisäisestä kokosuhteesta, viejän ja seuraajan sukupuolista, ja seuraajan otteilla koetaan olevan hankalampi toteuttaa vientiä.
Suomalaisissa kansantansseissa on käytössä usein niin kutsuttu polskaote, joka on luonteeltaan tasa-arvoinen. Opettaessani polskaa en roolita tanssijoita viejiksi ja seuraajiksi, vaan sisäpiiripaikalla ja ulkopiiripaikalla tanssivan rooleihin. Nämä roolit tarvitaan vain polskalle ominaisen pyörinnän takia; muuten roolitusta ei tarvitse edes sanoittaa, ja tanssipaikka voi hyvin vaihtua tanssin kuluessa.
Esittävä tanssi on vallannut suomalaisen kansantanssin siinä määrin, että vapaata improvisatorista tanssia ei oikein edes tanssita Suomessa. Helsingin Opiskelijakansantanssijat ry on ainoa seura, jonka toiminta keskittyy vain improvisatoriseen ja vapaaseen tanssiin. Olen opettanut siellä ensimmäisen kerran vuonna 2017, ja opetan siellä nykyään ainoana vakituisena ohjaajana.
Näiden vuosien aikana olen joutunut kehittämään oman pedagogisen metodini opettaakseni sellaista kansanomaista paritanssia, jonka arvot toteutuvat yhteisön ja parin kokemus edellä, eivät estradilla ulospäin. Myös modernit arvot muuttuvassa yhteiskunnassa ovat motivoineet pedagogisia lähtökohtiani. Kansantanssi ei mielestäni tarvitse esimerkiksi sukupuolirooleja mihinkään. Tutkin tätä tanssipedagogiikan opinnäytetyössäni, ja näkemykseni on sittemmin entisestään vahvistunut; elävä kansantanssiperinne vapaine tansseineen ja baarijameineen ei kaipaa sukupuolirooleja mihinkään
Kosketuksen pedagogiikka sisäänpäin kääntyvässä paritanssissa
Eri tansseilla on erilaisia erityisominaisuuksia. Esimerkiksi sottiisi on hauskempaa kuin polska, koska siinä pääsee liikkumaan lujempaa ja hurjemmin. Polska taas on hauskempaa kuin sottiisi, koska se taipuu helpommin intiimiksi tanssiksi. Niihin kuitenkin sopii samankaltainen rullaavaan ja liukuvaan kontaktipisteeseen sekä painon jakoon perustuva kontaktimetodi. Polkka taas käyttää hyvin erilaista kontaktimetodia, joka esimerkiksi laukkamaisessa tasahyppypolkassa perustuu peilaavaan kehoon. Kantapolkassa on lisäksi swingtanssimainen työnnön ja vedon vuorotteluun perustuva kontaktityyli. Masurkka puolestaan käyttää monipuolisuudessaan näitä kaikkia kontaktimetodeja kuviosta riippuen, ja monipuolisuutensa vuoksi se luottaa paljon kaavaan, johon tanssija voi tukeutua.
Kuvioiden sijaan opetan edellä mainittuja kontaktimetodeja, jotka johtavat uusien harrastajien keskuudessa perinteisten kuvioiden uudelleen keksimiseen aina uudestaan. Jos metodini johtaisi tunnistamattomaan uudenlaiseen tanssiin, joutuisin kyseenalaistamaan sen, mutta koska askeleet sekä kosketus- ja kommunikointimetodit synnyttävät tuttuja kuvioita tutuilla tavoilla, olen entistä vakuuttuneempi tämän metodiikan eduista. Oppilaani ja kanssaharrastajani ovat saaneet tunnistettavan aseman suomalaisissa tapahtumissa "niinä" improtanssijoina. Monet harrastajat ympäri Suomen tulevat kuitenkin tanssilattioille leikkimään kanssamme, eli osaamme leikkiä myös muiden kanssa. Tämä paljastaa metodin toimivuuden ja improvisatorisen tanssityylin olevan yhä osa yhteistä kulttuuria, eikä siitä erkaantunut oma juttunsa.
Sisäiseen kokemukseen kääntynyt tanssi
Kansantanssin asennot, esimerkiksi polskapyörinnän asento, on kohti nojaava ja klassisen tanssin estetiikan vastainen. Siinä on kuitenkin ihana olla, tanssia ystävä sylissä; kosketuksen tyyli ja laatu herättää rakkauden kokemusta. Yhteinen hytke ja liike tekee tanssiparista nelijalkaisen eläimen, jolla on yksi mieli ja kaksi sydäntä. Flow-tila on tämänkaltaisessa tanssissa helppo saavuttaa ja esimerkiksi hamburska-pyörintä lienee optimaalinen flown kokemuksen aiheuttaja. On siitäkin kerrottu, että “kaikki hohtaa valoa ja tanssiaskeleet on maalattu lattiaan kullalla” ja “kaikki menee autopilotilla niinkuin se on ennalta koettu”, mutta näitä kokemuksia kuulee vielä melko harvoin. Joskus kahden ihmisen sijaan tanssia tekee nelikko tai kolmikko. Silloin tanssijat käyttävät usein kisa-askelta tai muita tähän kokoonpanoon optimaalisia askeleita tai pyörintöjä. Joskus monenkeskinen tanssitilanne syntyy kahden parin törmätessä tai uuden ystävän saapuessa jameihin. Joskus se tehdään tahallaan, joskus niin vain käy. Joskus muusikot soittaessaan potpureita saavat "kovassa menossa" olevat tanssijat huomaamattaan vaihtamaan polskan hamboon. Ensin muuttuu baunssi, ja sitten yhtäkkiä on luontevaa tehdä hambon “inledning” eli aloitusta merkitsevä jalan nosto. Tanssija saattaa itsekin yllättyä, kun yhtäkkiä huomaa vaihtaneensa tanssilajista toiseen.
Sellaisen kulttuurin syntyminen, jossa kaikki edellä mainittu on tavallista, vaatii omanlaisensa harrastusympäristön, jossa opetukseen kuuluu omanlaisensa pedagogiikka. Myös esittävän kansantanssin kulttuuri on kasvanut ulos nationalistisesta "näyttäydytään yhtenä vahvana kansana joka vetää yhtä köyttä" -meiningistä nykytanssilliseksi tai tanssiteatterilliseksi performaatioksi, jonka tunnistaa kansantanssiksi liikekielestä. Esittävän kansantanssin pedagogiikkakin on kehittynyt tähän suuntaan, se on muokkautunut yksilön tanssijakehitystä tukevaksi ja kehotreeniä sisältäväksi toiminnaksi, joka painottaa tanssiteknisiä taitoja. Nykykansantanssi onkin yksi modernin tanssin muoto omine tekniikkoineen ja oppi-isineen. Oulun ammattikorkeakoulussa kansantanssia opettava Petri Kauppinen on opiskellut myös modernia tanssia ja vienyt kansantanssia tähän suuntaan tietoisesti. Samalla meille on valmistunut kansantanssin ammattilaisten sukupolvi, jolle improvisaatio ei automaattisesti ole mukavuusaluetta. Yksi minulle tärkeimmistä kansantanssin opettajista, Jari Haavisto, kertoi aikoinaan oppineensa tanssimaan kontaktissa paritanssiharrastuksessa kansantanssin ulkopuolella. Kansantanssi on kuitenkin juuriltaan kontakti- ja yhteisölaji, jonka liikekieli ja materiaali tukevat täydellisesti improvisatorista kontaktissa tanssimista.
Vuonna 2023 kansanomaiselle paritanssille ja tanssisoitolle haettiin Raakaa Tradia ry:n varapuheenjohtajan Hannan Poikelan johdolla pääsyä Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Nyt kansanomainen paritanssi ja tanssisoitto löytyvät Elävän perinnön kansallisesta luettelosta. Toivon, että tämän tunnustuksen seurauksena meillä kehittyy uudestaan kansanomaisen improvisatorisen paritanssin kulttuuri myös muualle Suomeen. Tämä kehitys vaatii kuitenkin myös uudenlaisen pedagogisen mallin. Myös entinen opettajani Jari Haavisto on palannut kansanomaisen paritanssin opettamisen äärelle ja on puolisonsa Mari Soljan kanssa Kataja ry:n tanssinopettaja. Sibelius-Akatemialla kansanomaista paritanssia improvisaatiopohjaisesti opettaa muun muassa Reetta-Kaisa Iles. Uskon, että tulevaisuudessa kansanomaisen tanssin improvisatorisen kulttuurin suosio tulee kasvamaan.
Ympäristö, jossa kansa tanssi, oli Suomen alueella hyvin erilainen. Esimerksi pienissä pirteissä järjestettiin niin kutsuttuja nurkkatansseja, ja tanssia varten tallattiin tasaisiksi peltoja, tanhuoita. Nämä paikat eivät keränneet yleisöjä vaan toimijoita, jotka tanssivat ilokseen pelimannin hoitaessa “DJ:n” roolia tai esimerkiksi laulun tukemana. Ihmisten muuttaessa kyläyhteisöihin paritanssista tuli tavanomainen seurustelukulttuurin muoto. Aiempien perheyhteisöissä tanssittujen ryhmätanssien tapaan tämäkin paritanssi oli yhteisöllistä ja “sisäänpäin kääntynyttä”, eli sitä ei ensisijaisesti tanssittu yleisölle tai ulkopuoliselle katseelle.
Esittävä tanssi vaatii ulospäin suuntautunutta estetiikkaa. Se tehdään yleisölle, joka on parin ja piirin ulkopuolella. Kansallisidentiteettiä luovassa Suomessa tanssiin kohdistui paljon esteettisiä vaatimuksia, joita tanssin alkuperäinen sisältö ei välttämättä tukenut. Nämä vaatimukset ovat muokanneet suomalaista kansantanssia ja sen pedagogiikkaa. Sotien jälkeen kansanomaiseen paritanssiin tuli myös eurooppalaisen paritanssin elementtejä, joissa painotetaan viemistä ja seuraamista vuorojen ja vuoropuhelullisen tanssin sijaan. Nurkkatanssien vuoropuhelullisuutta ei toki voi suoraan todistaa, mutta kyseinen elementti on yhä rakenteellinen osa kansanomaisia paritansseja. Mielestäni kansantanssien liikemateriaali tukee vuoropuhelevaa tanssin mallia paljon paremmin kuin viejä-seuraaja -mallia.
Myös niin sanottujen vakiotanssien harrastajat ovat innostuneet, tai aina uudelleen innostuvat, vuoropohjaisesta tanssista ja siihen kehitetyistä metodeista, joista parhaiten tunnen liquid leading -metodin. Liquid leading toimii vakiotanssien vuorojen sisällä tapahtuvien asentojen ja otteiden kautta. Vakiotanssien otteet määrittävät viejän ja seuraajan. Perinteisen vakiotanssin otteet sisältävät usein oletuksia parin sisäisestä kokosuhteesta, viejän ja seuraajan sukupuolista, ja seuraajan otteilla koetaan olevan hankalampi toteuttaa vientiä.
Suomalaisissa kansantansseissa on käytössä usein niin kutsuttu polskaote, joka on luonteeltaan tasa-arvoinen. Opettaessani polskaa en roolita tanssijoita viejiksi ja seuraajiksi, vaan sisäpiiripaikalla ja ulkopiiripaikalla tanssivan rooleihin. Nämä roolit tarvitaan vain polskalle ominaisen pyörinnän takia; muuten roolitusta ei tarvitse edes sanoittaa, ja tanssipaikka voi hyvin vaihtua tanssin kuluessa.
Esittävä tanssi on vallannut suomalaisen kansantanssin siinä määrin, että vapaata improvisatorista tanssia ei oikein edes tanssita Suomessa. Helsingin Opiskelijakansantanssijat ry on ainoa seura, jonka toiminta keskittyy vain improvisatoriseen ja vapaaseen tanssiin. Olen opettanut siellä ensimmäisen kerran vuonna 2017, ja opetan siellä nykyään ainoana vakituisena ohjaajana.
Näiden vuosien aikana olen joutunut kehittämään oman pedagogisen metodini opettaakseni sellaista kansanomaista paritanssia, jonka arvot toteutuvat yhteisön ja parin kokemus edellä, eivät estradilla ulospäin. Myös modernit arvot muuttuvassa yhteiskunnassa ovat motivoineet pedagogisia lähtökohtiani. Kansantanssi ei mielestäni tarvitse esimerkiksi sukupuolirooleja mihinkään. Tutkin tätä tanssipedagogiikan opinnäytetyössäni, ja näkemykseni on sittemmin entisestään vahvistunut; elävä kansantanssiperinne vapaine tansseineen ja baarijameineen ei kaipaa sukupuolirooleja mihinkään
Kosketuksen pedagogiikka sisäänpäin kääntyvässä paritanssissa
Eri tansseilla on erilaisia erityisominaisuuksia. Esimerkiksi sottiisi on hauskempaa kuin polska, koska siinä pääsee liikkumaan lujempaa ja hurjemmin. Polska taas on hauskempaa kuin sottiisi, koska se taipuu helpommin intiimiksi tanssiksi. Niihin kuitenkin sopii samankaltainen rullaavaan ja liukuvaan kontaktipisteeseen sekä painon jakoon perustuva kontaktimetodi. Polkka taas käyttää hyvin erilaista kontaktimetodia, joka esimerkiksi laukkamaisessa tasahyppypolkassa perustuu peilaavaan kehoon. Kantapolkassa on lisäksi swingtanssimainen työnnön ja vedon vuorotteluun perustuva kontaktityyli. Masurkka puolestaan käyttää monipuolisuudessaan näitä kaikkia kontaktimetodeja kuviosta riippuen, ja monipuolisuutensa vuoksi se luottaa paljon kaavaan, johon tanssija voi tukeutua.
Kuvioiden sijaan opetan edellä mainittuja kontaktimetodeja, jotka johtavat uusien harrastajien keskuudessa perinteisten kuvioiden uudelleen keksimiseen aina uudestaan. Jos metodini johtaisi tunnistamattomaan uudenlaiseen tanssiin, joutuisin kyseenalaistamaan sen, mutta koska askeleet sekä kosketus- ja kommunikointimetodit synnyttävät tuttuja kuvioita tutuilla tavoilla, olen entistä vakuuttuneempi tämän metodiikan eduista. Oppilaani ja kanssaharrastajani ovat saaneet tunnistettavan aseman suomalaisissa tapahtumissa "niinä" improtanssijoina. Monet harrastajat ympäri Suomen tulevat kuitenkin tanssilattioille leikkimään kanssamme, eli osaamme leikkiä myös muiden kanssa. Tämä paljastaa metodin toimivuuden ja improvisatorisen tanssityylin olevan yhä osa yhteistä kulttuuria, eikä siitä erkaantunut oma juttunsa.
Sisäiseen kokemukseen kääntynyt tanssi
Kansantanssin asennot, esimerkiksi polskapyörinnän asento, on kohti nojaava ja klassisen tanssin estetiikan vastainen. Siinä on kuitenkin ihana olla, tanssia ystävä sylissä; kosketuksen tyyli ja laatu herättää rakkauden kokemusta. Yhteinen hytke ja liike tekee tanssiparista nelijalkaisen eläimen, jolla on yksi mieli ja kaksi sydäntä. Flow-tila on tämänkaltaisessa tanssissa helppo saavuttaa ja esimerkiksi hamburska-pyörintä lienee optimaalinen flown kokemuksen aiheuttaja. On siitäkin kerrottu, että “kaikki hohtaa valoa ja tanssiaskeleet on maalattu lattiaan kullalla” ja “kaikki menee autopilotilla niinkuin se on ennalta koettu”, mutta näitä kokemuksia kuulee vielä melko harvoin. Joskus kahden ihmisen sijaan tanssia tekee nelikko tai kolmikko. Silloin tanssijat käyttävät usein kisa-askelta tai muita tähän kokoonpanoon optimaalisia askeleita tai pyörintöjä. Joskus monenkeskinen tanssitilanne syntyy kahden parin törmätessä tai uuden ystävän saapuessa jameihin. Joskus se tehdään tahallaan, joskus niin vain käy. Joskus muusikot soittaessaan potpureita saavat "kovassa menossa" olevat tanssijat huomaamattaan vaihtamaan polskan hamboon. Ensin muuttuu baunssi, ja sitten yhtäkkiä on luontevaa tehdä hambon “inledning” eli aloitusta merkitsevä jalan nosto. Tanssija saattaa itsekin yllättyä, kun yhtäkkiä huomaa vaihtaneensa tanssilajista toiseen.
Sellaisen kulttuurin syntyminen, jossa kaikki edellä mainittu on tavallista, vaatii omanlaisensa harrastusympäristön, jossa opetukseen kuuluu omanlaisensa pedagogiikka. Myös esittävän kansantanssin kulttuuri on kasvanut ulos nationalistisesta "näyttäydytään yhtenä vahvana kansana joka vetää yhtä köyttä" -meiningistä nykytanssilliseksi tai tanssiteatterilliseksi performaatioksi, jonka tunnistaa kansantanssiksi liikekielestä. Esittävän kansantanssin pedagogiikkakin on kehittynyt tähän suuntaan, se on muokkautunut yksilön tanssijakehitystä tukevaksi ja kehotreeniä sisältäväksi toiminnaksi, joka painottaa tanssiteknisiä taitoja. Nykykansantanssi onkin yksi modernin tanssin muoto omine tekniikkoineen ja oppi-isineen. Oulun ammattikorkeakoulussa kansantanssia opettava Petri Kauppinen on opiskellut myös modernia tanssia ja vienyt kansantanssia tähän suuntaan tietoisesti. Samalla meille on valmistunut kansantanssin ammattilaisten sukupolvi, jolle improvisaatio ei automaattisesti ole mukavuusaluetta. Yksi minulle tärkeimmistä kansantanssin opettajista, Jari Haavisto, kertoi aikoinaan oppineensa tanssimaan kontaktissa paritanssiharrastuksessa kansantanssin ulkopuolella. Kansantanssi on kuitenkin juuriltaan kontakti- ja yhteisölaji, jonka liikekieli ja materiaali tukevat täydellisesti improvisatorista kontaktissa tanssimista.
Seuraavaksi
Vuonna 2023 kansanomaiselle paritanssille ja tanssisoitolle haettiin Raakaa Tradia ry:n varapuheenjohtajan Hannan Poikelan johdolla pääsyä Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Nyt kansanomainen paritanssi ja tanssisoitto löytyvät Elävän perinnön kansallisesta luettelosta. Toivon, että tämän tunnustuksen seurauksena meillä kehittyy uudestaan kansanomaisen improvisatorisen paritanssin kulttuuri myös muualle Suomeen. Tämä kehitys vaatii kuitenkin myös uudenlaisen pedagogisen mallin. Myös entinen opettajani Jari Haavisto on palannut kansanomaisen paritanssin opettamisen äärelle ja on puolisonsa Mari Soljan kanssa Kataja ry:n tanssinopettaja. Sibelius-Akatemialla kansanomaista paritanssia improvisaatiopohjaisesti opettaa muun muassa Reetta-Kaisa Iles. Uskon, että tulevaisuudessa kansanomaisen tanssin improvisatorisen kulttuurin suosio tulee kasvamaan.
Kommentit
Lähetä kommentti