Ruuhitanssin jälkeen

Ruuhitanssin estradi. Kuvan otti Katri Lassila

Ruuhitanssista tehty kirjoitus ruuhitanssin taustalla on luettavissa täältä:  https://arttupeltoniemi.blogspot.com/2023/07/ruuhitanssin-taustalla.html
Tämä postaus keskittyy enemmän esitykseen ja sen jälkitunnelmiin. Esityksen takana olevasta prosessista voi lukea ylle linkatusta blogitekstistä.

Ruuhitanssi esitykset tapahtuivat 12 ja 13.8.2023 Vihdin Salmijärven kalliomaalauksella. Yleisö souti kalliomaalaukselle kirkkoveneellä ja katsoi esityksen veneestä. Lisäksi 14.8 esitin teoksen Katri Lassilan tuomalle kuvausryhmälle, ylen toimmittajille ja ääniarkkeologi Riitta Rainiolle. Riitta myös äänitti esityksen. 

Ennen esitystä ehdin käydä ruuhella kalliomaalauskohteessa 2 kertaa. Vaikutuin suuresti kohteen akustiikasta. Ekalla kerralla tuli selväksi, että minun ja yleisön välillä pitää olla hieman etäisyyttä, jotta akustiika toimii optimaalisesti. Saavutetaan tilanne, jossa oma ääneni ja sen kaiku saavuttavat yleisön kiinnostavasti. Samalla oli selvää, että kun priorisoin yleisön kokemuksen, on oma kaiku kokemukseni vaatimattomampi. Jotta tämän olisi voinut työstää optimaaliseksi olisin tarvinnut todella monta työpäivää äänisuunnittelijan kanssa, joka olisi voinut päättää minun ja yleisön sijainnin. Lopulta olin ruuhessa noin 10m päässä kalliosta ja toin yleisön kirkkoveneellä noin 10m päähän minusta. 

Ystäväni Maija kävi katsomassa esityksen. Hänen facebookkiin postaamiensa kuvien kautta näkyy kirkkoveneeseen nousu, esitys lokaatioon saapuminen, taiteilija ruuhessa ja taiteilijatapaamisen makkaran syönti.

Yleisö antoi äänimaailmasta kaunista palautetta. Kuinka oli vaikuttavaa, miten jopa hengitykseni vahvistui kallion aiheuttaman kaiun seurauksena voimalliseksi elementiksi teoksessa. Kova ääniset taputukset olisivat varmasti kuuluneet ilman kaikuakin veden yli, mutta sorminapsut ja asuuni kuuluvat hammashelistimet tuskin. Kaiun avulla ne olivat kuitenkin molemmat kuuluneet hyvin.

Ruhitanssin asu ja sen tekijä muinaistekniikan artesaani Hanni Airikka

Kilisevät hampaat tunikassa ja kolisevat luut vyössä.

Soiva asu ehti valmiiksi viikkoa ennen esitystä, ja sain harjoitella siinä vain hyvin vähän. Hennon ääniset kojootin hampaat ja kauniisti kilisevät hirven hampaat soivat selkeästi jokaisella isommalla liikkeellä. Lisäksi minulla oli vyö, johon oli sidottu paljon kalkattavia lyhyeksi sahattuja poron jalkaluita. Minulla oli asussa kaunis olo ja asun sointi yhdessä sormien napsuttelun ja taputtelun kanssa kaiutettuna kallion kautta loi esitykselle riittävän kiinnostavan äänimaailman vaikka minua oli alunperin jännittänyt esityksen tekeminen ilman muusikkoa.

Sisäinen kokemukseni esityksessä oli aikamoinen. Pieni liike ruuhessa aiheuttaa sen keinahtelun. Kun keinahtelu on käynnissä ja seison veneessä on koko ajan reigoitava liikkeellä polvet koukistuvat ja nilkat liikkuvat. Selkäranka reagoi alaraajojen liikkeeseen ja kiemurtelee tasapainon säilyttämiseksi. Pelkkä seisominen on täten sisäisesti hyvin tanssillinenn kokemus. Samalla pelkkä heiluminen jo liikuttaa asuuni sidottuja hampaita ja luita, jotka täten aloittavan musiikin. Kallio toistaa musiikin ja kaiku tuo sen minulle takaisin. Syntyy halu taputtaa, olla rytmissä mukana äänellä. Taputuksen liike lisää luiden helinää. Pienet tasapainon menetykset aiheuttavat askelia, jotka lisäävät musiikkia, johon on kiva askeltaa. Askeleet kasvattavat ruuhen keikkumista ja koko kehon reaktio keikkumiseen on isompi. Tekee mieli avata suu ja päästää ääntä. Kallio laulaa takaisin.... Se on menoa. On tanssittava.

Tyynellä säällä ääni soi parhaiten, mutta kun ei ole aaltoa, joka minua keinuttaisi, niin liike pitää aloittaa itse. Samalla yleisön jäsenet ovat kertoneet esityksen jälkeen järjestettävässä taiteilija tapaamisessa, kuinka minun isommat liikkeet selvästi heiluttivat venettä, jossa he olivat. Herää kiinnostava ajatus siitä miten kahdessa ruuhessa olevat tanssijat liikuttaisivat toisiaan. Jos viereisessä ruuhessa olisi muusikko, jonka tahtiin tanssija liikkuisi, keinuisi muusikko tanssijan auheuttaman pienen aallon tahtiin. Ääni aalto ja veden aalto olisivat täten kiinnostavassa vuoropuhelussa. 

Kallion äänentoistovoima tuntui uskomattoman suurelta. Sen edessä rumpua lyövä ja laulava muusiiko voisi soittaa koko järvelle. Ihmisten tanssiessa ruuhissa muusikon ympärillä olisi tämä kuin moderni dj, jonka rytmiin koko järven pinta keinuisi. Laasereiden sijaan järven yllä olisi tähtitaivas, jonka järvi peilaisi takaisin.  Kajareiden sijaan rytmin vahvistaisi kallion sointi. Kokemuksessa saattaisi olla jotain tuttua, mutta samalla jotain vielä todella voimakkaampaa, lattian keinuessa alla. En ole käynyt reiveissä vuosiin mutta ehkä nyt pitää käydä, jotta on referenssiä. 

Se että tanssin ruuhitanssin yksin tuntuu tärkeältä. Sain selville miten pienestä kaikki kasvaa isoksi sisäiseksi kokemukseksi. Nyt haluan selvittää kuinka iso tämä kokemus kenttä voi olla.

Ilokseni YLE julkaisi ruuhitanssista kolme uutista!

Artikkeli: https://yle.fi/a/74-20045227?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp

Lyhyt ääni uutinen (Kohdassa 6:50): https://areena.yle.fi/1-66313910

JA PUOLI YSIN UUTISLÄHETYS (kohdassa 18:20): https://areena.yle.fi/1-62874815

Lisäksi teoksen tekemisestä ohjaa pienen dokumentti elokuvan Toni Hatakka.