Rautakauden soiva asu - projektin julkistus
Rautakauden soiva asu
Hankkeemme Rautakauden soiva asu sai 17000€ rahoitusta Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahastosta!Valtava kiitos SKR!
Hanke tiiviisti
Soiva asu rautakaudella on taiteellista ja tieteellistä tutkimusta yhdistävä hanke, joka tuottaa uutta, ainutlaatuista tietoa Satakunnan alueen rautakautisesta kulttuurista tanssin, äänen ja kehollisen kokemuksen näkökulmasta. Hanke keskittyy Säkylän Köyliönsaaren kalmistosta löydettyihin nuoremman rautakauden kulkusriipuksiin (hauta C39) ja niiden pohjalta suunniteltavaanl soivaan tanssiasuun. Tutkimuksen ytimessä on kysymys siitä, miten soiva asu vaikuttaa liikkeeseen, rytmiin ja tanssijan kokemukseen – ja millaista tanssia Satakunnan alueella on voinut olla rautakauden lopulla.
Hanketta koordinoiva Arttu Peltoniemi on helsinkiläinen tanssija, joka on tehnyt ainutlaatuista työtä esihistoriallisen tanssin parissa jo vuodesta 2020. Esiintyvän työryhmän muodostavat tanssitaiteilija Ida Remsu ja kansanmuusikko Rauno Nieminen. Hankkeen tutkijat ovat Helsingin yliopiston arkeologit Riitta Rainio ja Jenni Sahramaa, jotka ovat aiemmin työskennelleet yhdessä Peltoniemen kanssa kivikautista tanssia tutkineessa Ruuhitanssi-hankkeessa(1). Rainio on myös aikaisemmin tutkinut Köyliönsaaren asun kulkusia väitöskirjatutkimuksessaan(2). Rainio on erikoistunut ääniarkeologiaan ja Sahramaa rautakauden pukeutumisen tutkimukseen. Tanssijan asun valmistavat muinaistekniikkaan erikoistuneet käsityöläiset Nana Åsten ja Mervi Pasanen.
Hankeen taustatöitä on tehty tänään tiistaina 19.5., kun työryhmämme jäseniä kävi katsomassa esihistoriallisia aarteita Köyliönsaaren kalmistosta Museoviraston Kokoelmakeskuksessa Vantaalla. (Kuvia sitten kun julkaisulupa ensin saadaa.)
Hanke on poikkeuksellinen, sillä Suomen alueen rautakautista tanssia ei ole aiemmin tutkittu kehollisen ja taiteellisen tutkimuksen keinoin. Työryhmä yhdistää korkeatasoisen taiteellisen osaamisen sekä arkeologisen esinetutkimuksen ja muinaisten soittimien tutkimuksen. Tuloksena syntyy erilaisia esityksiä, tutkimusartikkeleja ja äänite, jotka kaikki perustuvat Satakunnan alueen arkeologiseen aineistoon ja tuovat sen laajasti yleisön koettavaksi. Keskeisiä esityspaikkoja ovat Satakunnan museo Porissa sekä Euran alueen elävän historian kohteet, mikä vahvistaa hankkeen alueellista vaikuttavuutta. Lisäksi esitys toteutetaan Helsingin Pukkisaaren rautakautisessa kauppakylässä ja muissa sopivissa museo- tai kulttuuriperintökohteissa.
Hankkeen seurauksena syntyvistä esityksistä yhdelle onkin jo paikka ja päivämäärä. Ensimmäinen varmistunut esityspäivämäärä on Satakunnan museolla 12.9! Museon Muinaispäivässä on sekä 12-13:30 Mervi Pasasen ja Jenni Sahramaan luento, joka käsittelee rautakauden pukeutumista yleisemmin, että 13:30 Idan ja Raunon esittämänä projektin tuloksena syntynyt, soivaa asua käyttävä esitys!
Hanke tulee lisäämään ymmärrystä Satakunnan rautakauden kulttuurista, äänimaisemasta ja kehollisesta elämästä. Se tekee näkyväksi alueen rikkaan muinaiskulttuurin nykypäivän yleisölle taiteen keinoin ja tukee tutkimuksen, taiteen ja museokentän välistä yhteistyötä.
Hanke toteutetaan kokonaisuudessaan Suomen kulttuurirahaston Satakunnan rahaston tuella.

Viitteet
Sahramaa, J. & Rainio, R. (2025). ’Dug Boat Dance: Contemporary Body and Prehistoric Experience’, Exarc Journal 2025/2. https://exarc.net/ark:/88735/10804
.Rainio, R. (2010). ’Suomen rautakautiset kulkuset, kellot ja kelloriipukset: Äänimaiseman arkeologiaa’, Väitöskirja, Helsingin yliopisto. http://hdl.handle.net/10138/19420

Kommentit
Lähetä kommentti